Miksi Kierrätä ja Auta perustettiin

Ajattelin, että joitain Teistä toimintaamme tutustuneista tai siitä kiinnostuneista kiinnostaisi tietää syistä miksi yhdistyksemme on perustettu. Siksi päätin avata yhdistyksen taustoja.

Olen itse toiminut käytetyn tavaran kauppiaana vuodesta 2010. Tähän aikaan mahtuu kirpputorin, käytetyn tavaran kivijalkamyymälän pyörittämistä ja pienitoimista mikroyrittäjyyttä. Olen ostanut ja myynyt käytettyä tavaraa koko tuon ajan ja kokemusta onkin kertynyt usean eri tuotteen parista. Toimeni yhteydessä olen kiertänyt lukuisia kirpputoreja, kierrätyskeskuksia, jätteenkäsittelylaitoksia ja yksityisiä talouksia. Olen siis hyvin tietoinen siitä määrästä tavaraa, mitä on kaikkialla ja myös niiden jälleenmyyntiarvosta ja siitä, ettei kaikella sitä ole.

Olen sitä mieltä, että tämä valtava tavaramäärä, jota lähes jokainen meistä omistaa, on seurausta jatkuvan talouskasvun tavoittelusta, johon nykyinen talousmalli perustuu. Talouskasvun tavoittelu tuntuu olevan kaikkien poliittisten ryhmien tavoitteena, joten odotettavissa ei ole muutosta ennen kuin muutoshalu kasvaa ihmisissä itsessään ja ihmiset alkavat suurin määrin etsimään vaihtoehtoja. Itseäni tämä jatkuvan kasvun tavoittelu on häirinnyt jo pitkään, ei jatkuvaa kasvua voi loputtomiin olla! Kaikki luonnonvarat eivät uusiudu ja planeettamme ei kasva talouden mukana. Näistä syistä olen päättänyt itse vaikuttaa asiaan. Tämä asia on päällimmäinen syy yhdistyksen perustamiseen. Haluamme toimia luonnonvarojen puolesta.

Miten siis toimimme nyt?
Kierrätä ja Auta ry:n tarkoitus on tässä vaiheessa palauttaa ihmisillä tarpeettomana olevia tavaroita takaisin kiertoon. Tämä tapahtuu erottelemalla tavaroista jälleenmyytävät muilla tavoin kierrätettävistä. Lahjoitamme jatkuvasti mm. ehjää ja käyttökelpoista tavaraa maksutta. Yhteistyökumppaneille toimitamme niiden toivomia tuotteita myyntiin ja näiden tuotteiden myynnistä yhdistyksemme saa sovitun osuuden. Tämä toiminta vähentää luonnonvarojen haaskaamista, koska suurin osa tuotteista, jotka meille tulevat, olisivat ilman toimintaamme päätyneet roskiin. Raportoimme kotisivullamme tarkasti määristä, jotka palautamme kiertoon. Pääpaino tässä vaiheessa on kulutuselektroniikalla, koska näiden parissa luonnonvaroja haaskataan valtavasti ja täysin turhaan. Hyvänä esimerkkinä ovat mm. raaka-aineet kuten litium ja koboltti (näitä tarvitaan akuissa). Näiden aineiden kysyntä on räjähtänyt ja niitä louhitaan vähintäänkin kyseenalaisin keinoin. Kulustuselektroniikkaa päätyy SER -pisteisiin myös täysin toimintakuntoisina tai helposti kunnostettavissa olevina. Haluamme olla palauttamassa näitä tuotteita takaisin markkinoille. Tämä toiminta onkin jo käynnissä, kuten myös yhteistyökumppaneiden etsiminen. Kumppaneita on jo löytynyt ja lisää etsimme jatkuvasti. Kulutuselektroniikkaa Suomessa päätyy kierrätykseen kaksi kiloa jokaista ihmistä kohden vuodessa. Tämä luku siis vauvasta vaariin. Olisiko Sinulla kenties joku sähköllä toimiva laite (tai jokin muu tavara), joka on ehjä, muttet sitä itse enää tarvitse? Niinpä. Harvassa on ne henkilöt, joilla ei olisi.

Toinen merkittävä yhteiskunnallinen ongelma on tekstiilit. Ihmiset on opetettu siihen, että vaatteita hankitaan jatkuvasti lisää (muoti), vaikka niitä olisikin jo riittämiin. Tässä toiminnassa meillä on jo tässä vaiheessa aivan loistavaa yhteistyötä paikallisen kirpputorin kanssa (Jyväskylän Keskustan Kirppis Oy). Heidän kauttaan pystymme palauttamaan markkinoille huomattavan määrän käytettyä vaatetta. Olemme tästä yhteistyöstä kiitollisia ja pyrimme ylläpitämään ja kehittämään sitä entisestään. Tulemme etsimään myös muita yhteistyötahoja muualta päin Suomea. Lisäksi haluamme olla vahvasti mukana ratkaisemassa tekstiilijätteen uusiokäyttömahdollisuuksia. Tätäkin osa-aluetta kartoitamme ja tutkimme parhaillaan. Olemme jo löytäneet tahoja, joiden kanssa pyrimme yhteistyöhön.

Tärkein syy yhdistyksen perustamiseen on, että haluamme olla vaikuttamassa luonnonvarojen käyttämisen tehostamiseen. Tiedostamme hyvin, että tämän kaltainen vaikuttaminen ei onnistu ilman isoa määrää ihmisiä. Siksi toimintaamme saakin tulla mukaan maksutta. Luomme parhaillaan kierrätystiimiä, jonka jäseneksi voi hakea sivuillamme olevan lomakkeen kautta. Mikäli kirjoittamani asiat vaikuttavat sen kaltaisilta, että haluaisit mukaan, niin olet enemmän kuin tervetullut! Tiimin jokaisen jäsenen kautta saamme uusia ideoita ja keinoja. Tule mukaan ja vaikuta!

Kierrätä ja Auta
Lasse Paananen

Please follow and like us:
error